Jäseneksi

Mietitkö osuuskuntaan liittymistä?

Osuuskunta on taloudellista toimintaa harjoittava yritys, jonka omistavat osuuskunnan jäsenet. Jäseneksi pääset suorittamalla osuuspääomamaksun.

Keskitettyjen ja jaettujen kustannusten kautta osuuskuntamuotoinen työllistyminen säästää aikaa, vaivaa ja rahaa. Säästyt kaikelta paperityöltä, joka sinun olisi hoidettava, jos perustaisit yrityksen. Osuuskunta hoitaa vakuutukset, kirjanpidon ja monta muuta asiaa keskitetysti. Sinä voit keskittyä siihen mitä parhaiten osaat eli työsi tekoon.

Työn tekeminen perustuu työsopimukseen osuuskunnan ja jäsenen välillä. Työsuhde on aivan samanlainen kuin missä tahansa työnantajalla.

Osuuskunta mahdollistaa myös osa-aikaisen yrittämisen. Osuuskuntaan liittyminen on yksi tapa kokeilla yrittäjyyttä suhteellisen riskittömästi. Osuuskunnan jäsenyys ei vaikuta oikeuteen palkansaajan työttömyysturvaan.

Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteyttä!

Puh. (02) 641 41 74